keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Paraatikukkapenkin kevätkunto


Tältä näyttää paraatikukkapenkki tänä keväänä. Tyhjää on jonkin verran, vaikka esikot ja kaukasian pitkäpalko ovatkin levinneet aika kivasti. Harmillista kuitenkin on, että kauniit palloesikot, joita hankin ainakin 10 kpl viime keväänä, eivät ole selvinneet talvesta. Vain yksi kukkii.

Ensi syksynä voisi lisätä Helmililjoja, niiden kirkasta sinistä saisi olla mukana nykyistä enemmän. Tyhjää on erityisesti Särkyneiden sydänten ja pionien lähellä, niiden ympärille siis ryhminä lisää sipuleita.


Muuten penkki onkin jo aika kevätvalmis. Keskikesän kukkijoiksi täytyy varmaan keskelle vielä keksiä jotain, ja taustan Tukkiruusut kaipaavat täydennystä. Jättiverbenoista ei taida olla tänäkään vuonna tämän penkin täydentäjiksi, tai siis ainakaa omista kylvöksistä. Eivät mokomat idä kylmäviikosta huolimatta ainakaan vielä.

Linnut näyttävät kylväneen Auringonkukkia penkin keskelle, hienosti ryhmiin jopa. En oikein raaskisi kitkeä niitä pois, kasvakoot jos kasvavat. Se tarkoittaa tietysti hyvästejä suunnitelmille keskikesän hempeästä valko-violetti-sinisestä penkistä, mutta olkoon niin sitten! Jospa ne keltaiset räjähdykset korostavatkin hienosti muun penkin viileää tyyliä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti