maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kyllä ne vaan sateessakin alkaa kukkia


Paraatikukkapenkin primadonnapioni aloittelee ensimmäisenä, aikaisemmin kuin maatiaissiskonsa.



Kurjenmiekat, iirikset ja tulikukat reunustavat valkoista pionia. Siivosin tästä pois tulppaaninvarsia ja kuritin iiriksiä, keskimmäisen pienen alun leikkasin kokonaan alas. Sen voisi ottaa syksyllä pois. Isot tuppaat saivat vyön ympärilleen, etteivät varjosta kaikkea lähettyvillä kasvavaa.

Tulikukkia lisäsin tyhjiin paikkoihin. Ja tulipa sellainenkin ajatus, josko vaihtaisi primadonnan muualle ja antaisi tämän paikan vaaleanpunaiselle Sarah Bernhardille?



Takapenkissä kukkii vaaleanpunainen idänunikko.



Ja pyöreässä penkissä punainen, päivänkakkaroiden ympäröimänä, taustallaan valkoinen särkynyt sydän.



Eilalta saamani unikko alkaa levitä männyn alla. Olikohan tämä nimeltään kalifornian tuliunikko? Ihan mahdottoman viehkeä minun mielestäni!



Tästä huiskaleesta harkitsen luopumista. Se on nyt kaunis, mutta kun kesä edistyy, kukat ruskettuvat ja koko pensas muuttuu rähjäisen näköiseksi. Ja kasvavat valtaviksi, peittävät alleen syksyllä kukkivia maksaruohoja sun muuta. Toisaalta oksia on aika helppo loppukesästä leikata pois...

Jotain on jo ohikin, mutta eihän kukat olekkaan ainoita kaunottaria. Nämä kirjopikarililjan siemenkodat ovat niin tyylikkäitä, että niiden on hauska antaa kehittyä.

Rauhaan jättäminen kannattaa sikälikin, että vaikka puutarhakirja väittääkin siementämisen olevan hidas tapa levittää tätä liljaa, näyttää se ainakin tässä penkissä onnistuneen. Sivusipuleista on toki tullut enemmän uusia alkuja, mutta koska pikkuliljoja löytyy kauempaakin, vahvasti epäilen siementen siellä itäneen.

Vielä kauniimpia kotia tekevät kohta iirikset. Niiltä leikkaan aina kukinnan jälkeen suurimman osan lehdistä pois, mutta kukkavarret jätän kehittymään. Kodista tulee vähitellen tumman suklaanruskeita ja kuivuessaan ne avautuvat tähtimäiseksi kuvioksi.

Kodat ovat niin hienoja, että olen kerännyt niitä syksyllä maljakkoon kuivumaan talvella katseltavaksi.



Näitä söpöläisiä minä en ole kylvänyt, tietääkseni.

3 kommenttia:

  1. Olet kyllä aikamoinen viherpeukalo. Täällä Istanbulissa kasvaa niin ihmeellisiä kukkia, etten tunnista niitä ollenkaan. Ja kaikki on niin valtavan kokoista.

    VastaaPoista
  2. Voi kun on ihania nuo unikot! Kesäkodissa äidin kasvattamat kukoistavat, mutta omalla pihallani ne onnistuvat vain nuutumaan ja katoavat muun kasvillisuuden joukkoon. ..

    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Kirjailijatar ja Ahmu! Puutarhanhoito Istanbulissa voisi olla huikeaa, alan heti unelmoida naamankokoisista ruusuista ja silmissä kasvavista köynnöksistä...

    Unikot on omapäisiä, niitä ei voi oikeastaa hoitaa. Pari idänunikkoa on ilahduttanut minua läsnäolollaan jo monta vuotta mutta se pienempi, jonka kai pitäisi menestyä vaikka kivikossa, ei ota kasvaakseen meidän pihalla. Yksi on kukkinut tänä kesänä, mutta siemeniä on turha toivoa, koiran rontti söi kukinnon!

    VastaaPoista